Sinapin matka Foininkiasta Yyteriin.

Vuonna 1581 Juhana III lahjoitti Eerik Slangille kaksi tilaa Yyterin kylästä. Samalla Slang sai haltuunsa ikivanhan foininkialaisen maustekasvien kirjoituskokoelman, jossa annettiin seikkaperäisiä ohjeita erityisesti lihan mehukkaaksi tekevästä puusta, jonka latinankielinen nimi on Salvadora persica.

Ristikukkaisten heimoon kuuluvan sinappimaustekasvin matka Yyterissä jatkui 1600-luvulla, kun Grothusen ja Enesköld testailivat talvipuhteinaan erilaisia sinappireseptejä. 

Suuren reduktionin jälkeen 1790-luvulla, kapteeni J.P. Blumin kerrotaan yhdistäneen ensimmäistä kertaa kolmea sinapin päälajia: keltasinappia, mustaa sinappia ja Sareptan sinappia.

1800-luvun lopulla Yyteriin Amerikasta palanneiden siirtolaisten mukananaan tuoman Amerikan Uuden Englannin kansallisruoan, Boston Black Beansin, vaatima kuiva sinappijauhe kirvoitti myös aivan uusia sinappikokeiluja Yyterin kartanokokkien keskuudessa.

1900-luvun alkupuolelta lähtien Porissa alkoi voimistua ns. reiniläinen tapa valmistaa makkaraa ja sinappia. Reinin makkaratehtaan kulta-aikoina, 1930- ja 40-luvuilla, makkaran ja sinapin pyhä liitto sai sinetin. Ihmiset jonottivat aitoa luonnonsuoleen säilöttyä herkkua ja hienoaromista sinappia - toistellen mainoslausetta: "Katsos poikaa vantteraa, hän syö Reinin makkaraa!"

Reinin makkaraimperiumi katosi yhdessä kyläkauppojen ja suomalaisen maaseudun rappeutumisen yhteydessä, suurten tuotantolaitosten muuttaessa markkinoita.

Vasta 2000-luvulla historian lehti alkoi kääntyä.
Jyrki Laine, Reinin suvun jälkeläinen, löysi puolisonsa Mari Peterssonin kanssa Yyterin tonttinsa vanhaan perustukseen haudatun lyijykartion.
Laine kertoo: "Se oli melkoinen paukku, kun avasimme kartion. Villisian nahasta tehtyyn rullaan kääritystä pergamentista löytyi kokonainen reseptiarkisto. Ja paljon muuta kadonneeksi luultua gastronomista perimätietoa. Saattaapa olla, että kesällä 2009 lanseerattu Yyterin sinappi ei jää viimeiseksi tuotteeksemme!"